SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KULTTUURIFOORUMI -TOIMINTA


Arvoisa ministeri Linden, arvoisa ministeri Dementjieva,

Hyvät naiset ja herrat,

Yhteydet Länsi-Euroopan ja Venäjän välillä rajoittuivat 80 vuoden ajan käytännöllisesti katsoen kaupallisiin yhteyksiin. Investoinnit tai suorat yhteydet kansalaisten välillä eivät olleet mahdollisia tai vähintäänkin voimakkaasti rajoitettuja. Tänään ei näitä ideologisia esteitä enää ole.

Euroopan Unionin ja Venäjän ainoa fyysinen kosketuspinta on toistaiseksi pohjoisessa, Suomen ja Venäjän välinen raja. Euroopan unionin laajentumisen myötä lisääntyvät unionin ja Venäjän välillä kansalaiskontaktit, liikenne ja kauppa.

Euroopan unioni ja Venäjä ovat olleet rajanaapureita vasta kuusi vuotta (vuoden vaihteessa). Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden sopimuspohja ei ole paljoa vanhempi. Vuonna 1989 Neuvostoliiton ja Euroopan yhteisöjen kanssa solmittu sopimus oli suppea, eikä vastannut niihin haasteisiin, joita demokratiaan ja markkinatalouteen pyrkivän Venäjän syntyminen merkitsi. Neuvottelut uudesta sopimuspohjasta kestivät kaksi vuotta. Vuoden 1994 kesäkuussa Korfulla allekirjoitettu Kumppanuus. ja yhteistyösopimus astui voimaan vasta joulukuun alussa 1997. Aikaa menetettiin runsaasti. Sopimus on unionin ja Venäjän suhteiden oikeudellinen ja institutionaalinen pohja.

* * *

Kumppanuus- ja yhteistyösopimus (PCA) on sisällöltään monen eri alan kattava sopimus, jolla perustetaan eri tason suhdeverkkoja yhteisön ja Venäjän kesken. Sopimuksessa säädetään säännöllisistä yhteyksistä valtionpäämiestasolta (huippukokoukset), ministeri- ja aina virkamiestasolle (yt-neuvosto, yt-komitea ja alakomiteat). Sopimuksen mukaisesti on perustettu myös EU-parlamentin ja Venäjän kansanedustuslaitoksen välinen yhteistyökomitea, joka on vahvistanut oman työjärjestyksensä. Parlamentaarinen yhteistyökomitea tai sen puheenjohtajisto kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Sopimus luo pohjan sopimuspuolten suhdekehitykselle.

Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa on yksitoista pääkohtaa, joissa käsitellään sopimuksen yleisiä periaatteita, poliittista vuoropuhelua, tavarakauppaa, liiketoimintaa ja investointeja, maksuja ja pääomaa, kilpailua, henkisen, teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelua sekä yhteistyötä lainsäädännön, talouden, kulttuurin ja rahoituksen aloilla, yhteistyötä laittomien toimien ennaltaestämiseksi sekä sopimuksen institutionaalisia, yleisiä ja loppumääräyksiä. Sopimus kattaa yli 60 yhteistyöalaa. Instituutiot aloittivat toimintansa vajaa kolme vuotta sitten, ja kattava ja säännöllinen vuoropuhelu unionin ja Venäjän välillä saatiin käyntiin.

Demokratian, ihmisoikeuksien, kansainvälisen oikeuden ja markkinatalouden periaatteiden kunnioittaminen muodostaa olennaisen osan kumppanuus- ja yhteistyö-sopimusta. Sopimus sisältää evolutionäärisen artiklan, jonka mukaan osapuolet sitoutuvat harkitsemaan niiden välisen vapaakauppa-alueen perustamista. Venäjän WTO-jäsenyys on edellytys vapaakauppa-alueesta käytävien neuvottelujen aloittamiselle. EU on sitoutunut auttamaan Venäjää sen pyrkimyksissä WTO:n jäseneksi.

Kumppanuus- ja yhteistyösopimus tarjoaa tulevaisuutta hahmottavine artikloineen Euroopan unionin ja Venäjän tulevan suhdekehityksen pohjan. Sopimus on vielä tuore, ollut voimassa vasta kolme vuotta, mutta sopimuksen täysimääräinen toteutuminen edellyttää vielä vuosien työn. Eri yhteistyöalat hyvin kattavana on sopimuksella vielä paljon tarjottavanaan. Uusia sopimuksia ei tarvita, eikä pidäkään miettiä, ennenkuin näinkin kattava, strategisia etuja tarjoavaan kumppanuuteen tähtäävä yhteistyösopimus pannaan toimeen muiltakin kuin instituutioiden osalta.

* * *

Joulukuussa 1998 otti Euroopan neuvosto Wienissä tärkeän uuden askeleen unionin ja Venäjän suhteissa. Valtion- ja hallituspäämiehet päättivät, että ensimmäinen Amsterdamin sopimuksen mukainen, kaikki pilarit tai politiikka-alueet (yhteisölliset asiat, eli kauppapolitiikka, ulkopolitiikka, ja oikeus- ja sisäasiat) kattava yhteinen ulkosuhdestrategia laaditaan Venäjästä. Sana yhteinen viittaa yhtäältä kaikki politiikka-alueet kattavaan, toisaalta kaikkien instituutioiden, komission ja jäsenmaiden yhteiseen, sisäiseen instrumenttiin. Instrumenttiin, jonka avulla pyritään sisäisesti yhdenmukaistamaan, yhteensovittamaan ja tehostamaan unionin ulkosuhdenpolitiikoita ja -ohjelmia aihepiirissä, eli tässä tapauksessa Venäjän kohdalla.

Amsterdamin sopimuksessa (V osaston uudessa artiklassa 13 (vanha J.3) kohdassa 2) todetaan, että Eurooppa-neuvosto päättää yhteisistä strategioista, jotka unioni toteuttaa aloilla, joilla jäsenvaltioilla on merkittäviä yhteisiä etuja. Yhteisissä strategioissa vahvistetaan niiden tavoitteet, kesto sekä keinot, jotka unionin ja jäsenvaltioiden on tarjottava niiden toteuttamista varten. Sopimuksessa todetaan neuvoston roolista, että neuvosto suosittelee Eurooppa-neuvostolle yhteisiä strategioita ja toteuttaa ne erityisesti hyväksymällä yhteisiä toimintoja ja yhteisiä kantoja.

Päätöksenteossa yksimielisyys säilyy edelleen pääsääntönä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Amsterdamin sopimusta valmistelleessa hallitusten välisessä konferenssissa nähtiin määräenemmistöpäätösten lisääminen keinona päätöksenteon tehostamisessa. Amsterdamin sopimus tekee määräenemmistöpäätökset neuvostossa mahdollisiksi niissä kysymyksissä, joiden osalta Eurooppa-neuvosto on määritellyt yhteisen strategian. Sopimuksen mukaan neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä hyväksyessään yhteisen strategian perusteella yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan, taikka tehdessään sen perusteella muun päätöksen tai tehdessään päätöksen yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanosta.

Eräänlaisena varaventtiilinä on sääntö, että jäsenvaltio voi kuitenkin vedota tärkeisiin kansalliseen politiikkaan liittyviin syihin, jolloin määräenemmistöpäätöstä ei tehdä.

Wienin Eurooppa-neuvosto kehotti konkluusioissaan neuvostoa laatimaan suosituksensa mukaisesti Venäjää, Ukrainaa, Välimeren (ottaen erityisesti huomioon Barcelonan prosessin ja Lähi-idän rauhanprosessin) sekä Länsi-Balkanin aluetta koskevat yhteiset strategiat, joista ensimmäiseksi sovittiin laadittavaksi yhteinen strategia Venäjästä. Maantieteellisesti kohdistuvien strategioiden lisäksi voidaan laatia myös temaattisia strategioita.

Venäjä-strategian keskeiset, yleiset tavoitteet ovat:

  • edistää demokratian ja oikeusvaltion kehitystä Venäjällä,
  • auttaa Venäjää saattamaan taloutensa terveemmälle, sosiaalisesti kestävämmälle pohjalle,
  • edistää yhteistyössä Venäjän kanssa Euroopan ja maailman tasapainoa ja turvallisuutta, ja
  • yhä pidemmälle yhtenevässä Euroopassa yhteistyössä Venäjän kanssa ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin koko Eurooppaa (ml. Venäjä) koskevissa asioissa, joihin kuuluvat mm. ympäristöasiat, ydinturva ja rajat ylittävä rikollisuus.

Strategian laadinnassa Suomi on korostanut strategioille asetettavia yleisiä ehtoja: horisontaalisuus, priorisointi, yhdenmukaisuus, päivitys tarpeen vaatiessa. Strategian tulee perustua realistiseen analyysiin Venäjän tilanteesta ja Unionin todellisista mahdollisuuksista vaikuttaa Venäjän tilanteeseen.

Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin osalta yhteistyötä ETYJ:in puitteissa tiivistetään Istanbulin ETYJ-huippukokousta silmällä pitäen. EU ja Venäjä ovat uuden Euroopan kaksi tärkeintä osatekijää.

Strategialla pyritään Venäjäsuhteiden kokonaisvaltaisempaan käsittelyyn unionin instituutioissa ja jäsenmaissa. Samalla on haluttu korostaa Amsterdamin sopimuksen myötä merkitystään kasvattanutta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tässä suhteessa horisontaalinen, kaikki politiikkaosa-alueet (pilarit) käsittävä strategia täyttää sille asetetut tavoitteet.

* * *

Kulttuuri kuuluu Euroopan unionissa niin sanotusti jäsenmaiden kompetenssiin. On toki ohjelmia, joilla pyritään edistämään kansallisten kulttuurien elinvoimaa ylikansallista kilpailua vastaan, mm. eurooppalaista tuotantoa tukemalla. Voimakkaasta integraatiosta huolimatta Eurooppa ei ole eikä sen tarkoitus ole olla mikään kansojen sulatusuuni, vaan kansallisten kulttuurien kirjoa ja säilymistä tuetaan.

Euroopan unionin yhteiseen Venäjästrategiaan ja Suomen strategian täytäntöönpanon työohjelmaan otettiin mukaan myös yhteistyö kulttuuriteollisuuden edistämiseksi. Terminologia aiheutti strategiaa laadittaessa kohtalaisia ymmärrysvaikeuksia, ja tämän alueen osalta on sanottava, että toimeenpanossa ei unionitasolla ole juurikaan edetty. Suomi on edistänyt asiaa kansallisesti.

* * *

Sopimus- ja institutionaalinen pohja suhteiden kehittämiselle ja arkisellekin työlle on siis olemassa. Mutta miltä näyttää Venäjä, jonka kanssa yhteistyötä harjoitetaan?

Venäjä sijaitsee pohjoisemmassa kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Tämä koskee erityisesti talouden ja väestön maantieteellistä keskittymistä. Suurin osa Venäjän suurimmista kaupungeista sijaitsee pohjoisen taigan reunamilla: Pietari, Moskova, Nizhnij Novgorod, Jekaterinburg, Tsheljabinsk, Omsk ja Novosibirsk joitakin mainitaksemme. Siinä missä Neuvostoliitto oli ja pyrki olemaan autarkkinen, pyrkii Venäjä integroitumaan maailmantalouteen. Suurin osa Venäjän ulkomaankaupan tuotteista tulee myös näiltä alueilta, raaka-aineiden ja energian osalta pohjoisen osuus kasvaa tulevaisuudessa. Kasvavan ulkomaankaupan tavaravirroissa on Itämeren merkitys ilmeinen. Siinä missä Rotterdam on merkittävä Saksan ulkomaankaupan satama, merkitsevä Baltian maitten satamat samaa Venäjälle. Olemme tietoisia siitä, että Venäjällä tai Baltian maissa ei aina olla halukkaita iloitsemaan tästä positiivisesta keskinäisriippuvuudesta. Keskinäisriippuvuus on kuitenkin mitä syvimmin eurooppalainen ilmiö, jolle ei ole ainakaan taloudellisessa mielessä vaihtoehtoa. Baltian maitten satamat ovat rautatieyhteyksiensä vuoksi tärkeitä myös Keski-Aasian valtioille. Esimerkiksi uzbekistanilainen puuvilla rahdataan maailman markkinoille pääasiallisesti Rigan sataman kautta.

Tämän havainnon taustoista syntyi EU:n Pohjoinen ulottuvuus, yritys tarkastella niitä mahdollisuuksia ja haasteita, joita Venäjän luoteiset ja pohjoiset osat tarjoavat yhteistyölle Euroopan unionin kanssa. Venäjän tavoite lienee viime kädessä tehdä näitä alueita tunnetummiksi ja vahvistaa niiden asemaa eurooppalaisen talouden potentiaalisesti tärkeinä subjekteina.

Suomen aloitteella pyrittiin unionin pohjoisten politiikoiden yhdenmukaisempaan ja tehokkaampaan toteuttamiseen. Pohjoinen ulottuvuus täydentää Unionin yhteistä Venäjä-strategiaa. Komissio sai tehtäväkseen laatia Pohjoiselle ulottuvuudelle toimintaohjelman, jonka Santa Maria da Feirassa kokoontunut Eurooppaneuvosto tämän vuoden kesäkuussa hyväksyi. Ruotsin unionipuheenjohtajuuden kaudella ensi vuoden keväällä järjestetään Götebergissa Pohjoisen ulottuvuuden korkean tason seurantakonferenssi, jossa on tarkoitus korkealla poliittisella tasolla antaa Pohjoiselle ulottuvuudelle ja sen toimintaohjelmalle konkreettisempaa sisältöä.

Pohjoisen ulottuvuuden konsepti on kristallisoitunut seuraaviksi prioriteettialoiksi:

  • energiansiirtoverkostot ja yhtenäisten energiamarkkinoiden luominen;
  • luonnonvarat, teollinen kehitys ja kauppa;
  • liikenne ja telekommunikaatiosektorit, ml. kauttakulkuliikenteen palvelut;
  • tutkimus ja nk. inhimillisten voimavarojen kehittaminen (laajasti koulutus, kulttuuri);
  • ympäristönsuojelu ja ydinturvallisuus, ml. ydinjätteen käsittely;
  • kansanterveys- ja sosiaalihuolto, erityisesti tarttuvien tautien torjunta;
  • rajanvalvonta, tuunustaen EU:n olemassa olevan säädöstön (acquis'n) merkityksen;
  • rkollisuuden torjunta Tampereen ylimääräisen Eurooppaneuvoston päätelmien pohjalta

Analyysi on tehty, tarpeet on tunnistettu, liikenneverkostot ja -reitit on piirretty karttoihin, Helsinkikomissio on osoittanut ympäristönsuojelulliset ongelmapesäkkeet (hot spots) jne. Mikä on sitten tämän PU-prosessin lisäarvo, mihin sitä tarvitaan Unionin yhteisen Venäjästrategian ja PCA:n lisäksi?

Ensinnäkin on muoto. Olemme tuoneet yhteen Unionin, sen jäsenvaltiot ja Pohjoisen alueen muut valtiot pohtimaan ja käsittelemään Pohjoisen alueen yhteisiä haasteita aikana, jolloin tämä alue on dynaamisessa siirtymäprosessissa. Unionilla on jo hyödyllisiä ohjelmia ja toimintaa alueella, mutta pyrimme entisestään tehostamaan, yhdenmukaistamaan ja saattamaan Unionin toiminnan tuottavammaksi.

Toiseksi, konsepti on horisontaalinen, kaiken kattava, ja se tuo näkyviin kokonaisen kirjon toimintaa, siten edistäen avoimuutta (transparenssia), ja auttaen asianosaisia toimijoita ja kumppaneita löytämään toisensa ja arvioimaan tehdyn tuloksia. Samalla periaatteella ja samassa hengessä on tämäkin foorumi järjestetty.

Pohjoisen ulottuvuuden keskeinen käytännöllinen tavoite on edistää yhteisrahoitusta Euroopan unionin, sen jäsenmaiden, kumppanimaiden, alueellisten järjestöjen ja kansainvälisten rahoituslaitosten välillä. Eikä vähiten - edistää yksityisiä investointeja. Erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joita Pohjoisen ulottuvuuden alueen valtioista Venäjällä, Baltian maissa ja Puolassakin on vielä - työllisyyttäkin ajatellen - aivan liian vähän.

Aluetason yhteistyö on yksi lupaavimpia yhteistyömuotoja Pohjoisen ulottuvuuden alueella. Pohjoinen ulottuvuus yhdessä Suomen lähialue-ohjelman ja EU:n alueohjelman Interregin kanssa on jo rohkaissut suoriin kontakteihin. Tässä yhteydessä on Kaliningrad koetapaus, ottaen huomioon sen tulevan aseman venäläisenä enklaavina unionin sisällä. Venäjän viimeaikainen halukkuus käsitellä Kaliningradin asemaan liittyviä haasteita yhdessä unionin kanssa PCA-instituutioiden puitteissa on rohkaisevaa. Pohjoisen ulottuvuuden sateenvarjon alla Venäjä ja Liettua ovat esittäneet unionille yhteisen ehdotuksensa mahdollisiksi hankkeiksi Liettuan ja Kaliningradin alueen välillä.

Pohjoisen ulottuvuuden prosessi etenee, huolimatta joistain ulkoisista poliittisista kehityksistä, joilla on haitallinen vaikutus. Tällaisia vaikutuksia on ollut mm. Venäjän elokuun 1998 talouskriisillä, Kosovon konfliktilla, ja Tshetshenian konfliktilla, jonka johdosta mm. Tacis-ohjelman vuoden 2000 toimintaohjelman suunnittelu oli n. puoli vuotta jäissä, ja josta muiden syiden muassa johtuen sitä tullaan hieman uudelleen suuntaamaan. Pohjoinen ulottuvuus on joka tapauksessa pitkä prosessi, jossa käytännön tuloksia ei saada kovin nopeasti, prosessi etenee askel askeleelta.

* * *

Huolimatta esitykseni keskittymisestä EU:hun, käytän tilaisuutta hyväkseni ja sanon lopussa muutaman sanan Suomen kansallisesta lähialueohjelmasta, mutta sitä ennen sana EU:n tukiohjelmista.

* * *

Keskeisenä rahoitusinstrumenttina sekä EU:n yhteisessä Venäjä-strategiassa että Pohjoisen ulottuvuuden alueella on Unionin teknisen avun ohjelma Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) alueella, eli lyhyesti Tacis.

Tacis-asetus uusittiin pitkän valmistelutyön huipentumana Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä 1999. Ohjelmalle yritettiin kipeästi keksiä uusi nimi, mutta yhä puhutaan kuitenkin vain Tacis'sesta. [ Ehkä lapsi yritettiin osoittaa rakkaaksi keksimällä sille uusi nimi. Haluan vain todeta, että vaikka Tacis on kohdannut runsaasti kritiikkiä julkisuudessa, on se unionin tehokkaimpia ulkosuhdeohjelmia.] Uusi Tacis-asetus suuntaa ohjelman entistä selkeämmin tukemaan investointeja ja teollista yhteistyötä. Myös suoraa investointitukea voidaan kohdistaa raja-alueyhteistyöhön, ympäristöinfrastruktuureihin, verkostoihin sekä pk-sektorin edistämiseen. Toisaalta kehitetään uusia yhteistyömuotoja, mukaan lukien kilpailuun perustuva kannustinjärjestelmä ja tämän foorumin kannalta ehkä merkitykselliset twinning-partnerisuhteet sekä julkisten että yksityisten laitosten ja järjestöjen välillä. Yhteistyötä ja yhteisrahoitusjärjestelyjä Tacis-ohjelman ja kansainvälisten rahalaitosten kanssa tullaan kehittämään. Tavoitteena on "taakanjako" - Tacis ei kuitenkaan ole tarkoitettu, eikä se kokonsa puolesta voikaan olla merkittävä investointi-instrumentti.

TAcis koostuu keskipitkän aikavälin puitesuunnitelmasta, viralliselta nimeltään indikatiivinen ohjelma, joka kattaa vuodet 2000-2003 ja vuosittaisesta toimintaohjelmasta. Vuoden 2000 toimintaohjelma Venäjälle koostuu valikoimasta toimia Venäjän hallituksen julistamien sosiaalis-taloudellisten uudistusten tukemiseksi. Toimintaohjelma täydentää Helsingin Eurooppaneuvoston suositusten pohjalta kesäkuussa hyväksyttyä Ydintoimintaohjelmaa (Core Programme). Neuvoston päätösten mukaisesti vuoden 2000 toimintaohjelmalla tuetaan indikatiivisessa ohjelmassa määriteltyjä yhteistyöalueita: Instituutioiden, oikeudellisen ja hallinnollisen uudistusten tukeminen, Yksityissektorin ja taloudellisen kehityksen tukeminen, ja tuki puuttumiselle Siirtymävaiheen aiheuttamiin sosiaalisiin seurauksiin.

Toimintaohjelma on unionin rahoittama ja siihen sisältyy pienempi Bistro-ohjelma, jolla tuetaan pienen mittakaavan toimintoja Tacis-ohjelman yhteistyöaloilla. Bistro-hankkeet kohdistuvat yleensä paikallisesti koettuihin tarpeisiin ja niitä hallinnoi Unionin komission edustusto (delegaatio) Moskovassa.

Osana Tacis-pakettia ja Bistron lisäksi on sovittu nk. Pienten Hankkeitten Ohjelmasta, jota englannin kieliseltä lyhenteeltään kutsutaan SPP:ksi (Small Projects Programmes). Tällä on varmistettu, että Venäjä voi olla osallisena seuraavissa toimissa: Politiikan neuvontaohjelma (Policy Advice Programme), jonka avulla voidaan antaa lyhyen ja keskipitkän aikavälin politiikka ja juridista neuvontaa korkean tason päätöksentekijöille; uuteen Institutionaaliseen Kumppanuuden rakennusohjelmaan (Institutional Building Partnership Programme), joka keskittyy tukemaan Venäjän hallinnon uudistusta (twinning-tyyppisten) kumppanuussuhteiden avulla EU-instituutioiden kanssa; samoin kuin uuteen Pienten ja keskisuurten yritysten ja Kunnalliseen investointitukiohjelmaan (SME and Municipal Investment Support Programme), sekä Yritysjohtajakoulutusohjelmaan (Managers' Training Programme).

Vuoden 2000 Venäjä-toimintaohjelmaa täydentävät muut Tacis-tukiohjelmat, joita on päätetty aiemmin, kuten Tacis Ydinturvaohjelma (Tacis Nuclear Safety Programme), Tacis'sen alueellisen yhteistyön ja rajan ylittävän yhteistyön ohjelmat (Tacis Regional and Cross Border Programmes), nk. Bangkok Facility, eli Tacis'sen teknisen yhteistyön ohjelma Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin, EBRD:n kanssa; tuki Kansainväliselle Tiede- ja Teknologiakeskukselle (ISTC Moskova, Kiova), unohtamatta erityistä toimintaohjelmaa Itämeren alueella ja Aloitetta Ihmisoikeuksien ja Demokratian puolesta (European Initiative for Human Rights and Democracy)

Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten ja luonnollisesti myös Kuntien investointitukiohjelma ja ponnistelut kohdistuvat alueelliselle tasolle, missä ehkä helpommin ja nopeammin saadaan konkreettisia tuloksia aikaan. Niinpä vuoden 2000 Tacis toimintaohjelma pyrkii ylläpitämään yhteydet alueellisiin aloitteisiin kuten Pohjoiseen ulottuvuuteen ja unionin laajentumisprosessiin, ml. Kaliningrad.

* * *

Euroopan unioni tukee raja-alueyhteistyötä myös jäsenmaissa Interreg-ohjelman kautta. Suomen ja Venäjän välisen lähialueyhteistyön kannalta keskeiset Interreg-ohjelmat ovat kolme Venäjälle suunnattua ohjelmaa, sekä koko Itämerta koskeva ohjelma. Vuonna 1990 aloitetun Tempus-ohjelman avulla tuetaan korkeakoulutuksen uuditusta Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Tacis'sen puitteissa Tempus on yksi nk. PienProjektiohjelmista. Sen avulla Tacis voi rahoittaa ja johtaa pieniä ja keskisuuria hankkeita, jotka ryhmitetään temaattisesti yleensä muutaman maan kanssa yhtä aikaa.

Hyvät naiset ja Herrat,

lopuksi lyhyesti kansallisesta instrumentistamme, lähialueyhteistyöstä. Alueellinen yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä perustuu vuonna 1992 solmittuun sopimukseen yhteistyöstä Murmanskin oblastin, Karjalan tasavallan, Leningradin oblastin ja Pietarin kaupungin alueilla. Sopimus on Suomen tasavallan ja Venäjän Federaation välinen, ja sillä rohkaistiin suoria aluetason yhteyksiä rajan. Tällä sopimuksella on perustettu yhteiset toimielimet niin Moskovan keskushallinnon kuin alueidenkin kanssa.

Suomen lähialueyhteistyön keskeinen tavoite on poliittisen ja taloudellisen muutosprosessin tukeminen. Pyrkimyksenä on edistää vakautta, hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhteiskuntarauhaa. Tavoitteet ovat siis hyvin yhteneväisiä Euroopan unionin yhteisessä Venäjä-strategiassa esitettyjen Venäjäyhteistyön tavoitteiden kanssa. Lähialueyhteistyö tulee nähdä kansallisena instrumenttina Pohjoisen ulottuvuuden alueella EU:n politiikassa.

Prioriteettialat, joille Suomen tuki keskitetään kuulostavat myös varmasti tutuilta:

  • Hallinnon ja lainsäädännön uudistamisen tukeminen,
  • Talousuudistuksen tukeminen,
  • Ympäristö- ja ydinturvariskien vähentäminen,
  • Turvallisuuden edistäminen, ja
  • Demokratian vakiinnuttaminen ja oikeusvaltion kehittäminen.

Viimeksi mainittu olisi pitänyt ehkä luetella ensimmäisenä, koska demokraattinen oikeusvaltio on kansalaisyhteiskunnan, mutta myös toimivan markkinatalouden edellytys. Lähialueyhteistyön kahdenkeskisissä puitteissa sisältää oikeusvaltion tukeminen ehkä joitakin unionin vastaavasta poikkeavia ja täydentäviä piirteitä, kuten alkuperäiskansojen aseman edistämisen.

Lähialueyhteistyön toimintamuodot ovat:

  • kahdenväliset yhteistyöhankkeet,
  • yhteisrahoitushankkeet kansainvälisten rahoituslaitosten, YK:n ja muiden kv. järjestöjen, Pohjoismaiden sekä muiden rahoittajamaiden kanssa,
  • teknisen avun rahastot ja kv rahoituslaitoksissa toimivien asiantuntijoiden hyödyntäminen,
  • Suomen tavoitteiden ajaminen EU:n rahoitusohjelmien sisältöön ja toteuttamiseen, sekä kahdenvälisten hankkeiden yhteensovittaminen näiden kanssa unionin yhteisen Venäjä-strategian periaatteiden mukaisesti.

Kahdenvälista yhteistyötä on viranomaisten välillä, projektiluonteisena merkittävissä infrastruktuuri- ympäristö-, ydinturva- ja energia ja maaseutuhankkeissa, jotka yleensä kestävät vuosia. Viimeksi tärkeä yhteistyön instrumentti, eli kansalaisjärjestöyhteistyö, jolla tarkoitetaan suomalaisten kansalaisjärjestöjen joko yksin tai yhteistyössä venäläisen tai alueen järjestön kanssa tapahtuvaa toimintaa. Kansalaisjärjestöjen merkitystä kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion rakentamisessa ei pidä väheksyä. Kansalaisjärjestötoiminnalla tavoitetaan usein molemmin puolisen ymmärryksen kannalta mitä tärkein kohderyhmä, nk. ruohonjuuritaso.

Kiitän huomiostanne.

 

 

© Copyright 2000 Opetusministeriö. webmaster@minedu.fi.