|
|
SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KULTTUURIFOORUMI
-TOIMINTA
Pekka
Huttu-Hiltunen ja Aleksandr Utrobin
Kuhmon
musiikkiopiston rehtori Pekka Huttu-Hiltunen ja Petroskoin
konservatorion vararehtori Aleksandr Utrobin kertoivat yhteisestä
kansanmusiikin projektistaan "Kokko lenti koilta ilmoin", joka
liittyy kiinteästi myös kulttuurihistoriaan ja maantieteeseen. Se käsittää
kansanmusiikin, niin runonlaulun kuin muunkin kansanmusiikin, tutkimusta
ja sitä tehdään yhdessä molempien maiden parhaiden asiantuntijoiden
kanssa. Tutkijat kiertävät Vienan kylissä, joissa haastatellaan
vanhoja ihmisiä, kerätään heiltä lauluja nauhalle sekä tietoa siitä,
miten laulut siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tämä projekti on
erityislaatuinen, sillä jos lauluja ei nauhoiteta, ne katoavat.
Vuosittain on kerätty sata tuntia musiikkia, joista kootaan yksi
cd-levy ja yksi kirjanen, ja lisäksi kohdealueilla järjestetään joka
vuosi10-15 konserttia. Foorumissa osapuolet kävivät jo kolmannen
neuvottelukierroksen. Nauhojen purkamisesta, tallentamisesta ja
retkikuntien järjestämisestä molemmilla osapuolilla on kokemusta,
mistä johtuen hankkeen menestykselliseen toteuttamiseen on hyvät
edellytykset. Tämän mittavan hankkeen lisäksi oppilaitoksilla on
konserttiprojekteja. Konservatorion ja musiikkiopiston väki kokoontuu
neljästi vuodessa konsertoimaan ja kouluttamaan toisiaan.
Konserttiprojektien on suunniteltu kestävän neljä vuotta, minkä jälkeen
kehitetään uusia hankkeita.
Referaatin
on laatinut Larissa Rima
|
|