|
SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KULTTUURIFOORUMI
-TOIMINTA
Karjalan
kulttuuriministeri Tatjana Kalašnik
Karjalan
tasavallan Kulttuuriministeri Tatjana Kalašnik johti omalla puheellaan
foorumin osanottajat keskusteluun "Mikä on meidän
maitovalaamme?", jossa oli mahdollisuus tuoda esiin oman
paikkakuntansa tai kotiseutunsa matkailun kannalta kiinnostavia,
ainutlaatuisia kulttuurisia kohteita.
Kalašnik
aloitti keskustelun kertomalla Karjalan maitovalaista, sekä niistä
oikeista sellaisista, että Karjalan muista harvinaisista nähtävyyksistä.
Tiedemiesten avulla löytyi yllättäen harvinaisuus maailmassa. Kävi
ilmi, että Vienanmerellä asuu noin tuhat maitovalasta, ja tämän
ainutlaatuisen ilmiön ympärille on alettu toden teolla kehittämään
kulttuurimatkailua. Aiheesta käytiin vilkasta keskustelua Kuhmossa
syyskuussa 2001 pidetyssä kulttuurimatkailun seminaarissa.
Karjalan
muita "maitovalaita" ovat mm. 300 vuotta täyttävä Kižin
luostarisaari, jonka ympärille on rakennettu yhteistyötä oululaisten
kanssa ja jossa meidänkin sukupolvi voisi olla rakentajana, sekä vepsäläisten
kuoro, jota ilman vepsäläisistä tiedettäisiin kovin vähän.
Maitovalaat eivät ole ainoa eläimiin liittyvä erikoisuus Karjalassa,
sillä toinen ovat muuttolintuvaellukset. Joka vuosi toukokuun 15. päivä
Aunukseen laskeutuu kaksi miljoonaa hanhea. Hanhien muuttoon liittyy
yhteisesti vietettävä juhla, jota Maailman luonnonsäätiö WWF on
tukenut. Hanhien lisäksi Aunuksesta löytyy arvokas matkailukohde
Aunuksen linna, joka pitäisi entisöidä. Veliki Ustjugin kaupunki
puolestaan on kuuluisa Pakkasukon kotikaupunkina. Siellä järjestetään
pakkasukkojen festivaalit, jonne kerääntyy ympäri Venäjää 50
pakkasukkoa, jotka kilpailevat keskenään ja vierailevat kouluissa ja
lastenkodeissa. Lapset saavat äänestää parhaasta pakkasukosta, ja
voittaja saa palkinnoksi auton.
Kalašnikin
alustuksen jälkeen puheenvuoron saivat neljä kulttuurifoorumin
osanottajaa: Kaliningradin alueellisesta taidegalleriasta Vera Ivanovna
Kotsebenkova, Arkangelista Ludmila Gennadjevna Komarovskaja sekä
Suomalaisen kirjallisuuden seurasta Tellervo Krogerus, Podporožesta
Tatjana Andrejeva ja Aulis Oittinen Mikkelin kaupungin kulttuuri- ja
vapaa-aikatoimesta.
Referaatin
on laatinut Larissa Rima
|