|
|
SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KULTTUURIFOORUMI
-TOIMINTA
Vera
Kotsebenkova
Kotsebenkova
Kalinigradin alueellisesta taidegalleriasta kertoi, että luoteisvenäläiset
taidemuseot ovat pitäneet yhteyttä suomalaisiin, ja yhteistyön
muodoista hän mainitsi erityisesti grafiikkanäyttelytempaukset.
Kaliningrad on pieni alue, eikä sillä ole suoria yhteyksiä. Vuonna
1988 avattiin taidemuseo, jota Kotsebenkova edustaa, ja muutama vuosi
sitten museo sai oman kokoelman. Museossa on järjestetty
grafiikkataidenäyttelykilpailuja, ja ensimmäinen pidettiin vuonna
1990. Vuonna 2000 järjestettiin jo kuudes kilpailu, joka oli kansainvälinen.
Siellä oli esillä graafikkoja kaikista Itämeren maista. Hankkeen
valmisteluun osallistui myös suomalaisia, ja Suomessa onkin
Kotsebenkovan mielestä kiinnitetty palon huomiota nykytaiteeseen.
Novgorodissa puhuja on tutustunut Oulun läänin taidetoimikunnan
toimintaan, sekä tavannut partnerinsa, Galleria rajatilan edustajat.
Referaatin
on laatinut Larissa Rima
|
|