SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KULTTUURIFOORUMI -TOIMINTA

Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen

Maaherra Siuruainen esitti käytännönläheisen puheen siitä, miten toteutetaan monialaista yhteistyötä maiden kesken.

Siuruainen aloitti sympaattisen puheensa toteamalla alueiden paikallisten toimijoiden kohtaamaan haasteen: jokainen alue joutuu nykyään vastaamaan itse omasta tulevaisuudestaan. Elämme muutoksen aikaa. Aikaisemmin työ loi kulttuuria. Nyt joudumme miettimään, miten kulttuuri voi luoda työtä.

Oulun läänissä on todettu se, kuinka suuri merkitys on verkostoistumisella. Monialaisella viranomaisyhteistyöllä päästään hyviin tuloksiin, koska siten syntyvät ne rakenteet, jotka luovat verkostoja. Monesti syntyy pelkkiä hankkeita, jotka toteutetaan, ja jotka päättyvät, mutta joille ei tule jatkoa. Verkostoistuminen luo jatkuvuutta.

Oulun läänin taidekoulut, musiikkikoulut sekä taidetoimikunta ovat menestyksellisesti luoneet suhteita venäläisiin kulttuurialan laitoksiin. Foorumissa neuvoteltavista hankkeista 22:ssa on oululainen partneri, mistä Oulun läänissä ollaan hyvin ylpeitä.

Oulun läänillä on pitkät perinteet kulttuuriyhteistyössä Venäjän kanssa, mutta Venäjän rajan sulkeuduttua myös yhteydet katkesivat. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Oulussa on yritetty luoda niin henkiset kuin fyysisetkin suhteet uudelleen. Oulussa on meneillään kulttuurimatkailuhankkeita, siellä on suunnitteilla mm. kahden matkailureitin, pohjoisen ja eteläisen, perustaminen. Tavoitteemme on, että matkailureittien varrelta on jokaiselta alueelta saavutettava sekä identiteetti että toimijat. On taattava, että alueiden toiminnan laatu vastaa matkailijoiden vaatimuksia.

Lopuksi maaherra korosti, että kulttuurista on tullut voimavara, joka kantaa tulevaisuuteen. Hän totesi, että Kulttuurifoorumi edustaa oikeaa tapaa toimia: ei pakollisia protokollia.

Referaatin on laatinut Larissa Rima

 

© Copyright 2000 Opetusministeriö. webmaster@minedu.fi.