Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi  
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


   Arvoisat suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin osanottajat

Kaupunginjohtaja

Vuodenvaihteessa Hämeenlinnan kaupunkiin liittyivät Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnat ja toimintansa aloitti uusi Hämeenlinna; 6 tähden paikka asua ja elää. Uusi Hämeenlinna on maapinta-alaltaan lähes 11-kertaa isompi kuin entinen Hämeenlinnan kaupunki. Asukaslukumme kasvoi kuntaliitoksen yhteydessä 66 500:een. Kaikki tiedämme, että muutos ei synny yhdessä yössä, vaan olemme aloittamassa syvällistä ja pitkää prosessia ja tuloksia tulemme näkemään vasta vuosien kuluttua. Tavoitteenamme on edelleen luoda asukkaillemme hyvä arki hyvässä ja hoidetussa kaupunkiympäristössä.

Uusi Hämeenlinna jatkaa edelleen vahvaa kansainvälistä kanssakäymistä ja yhteistyötä. Ystävyyskaupunkien välinen yhteistyö, koulujen kansainvälinen toiminta sekä kaupungissa toimivien yhdistysten ja yhteisöjen kansainväliset suhteet ovat edelleen olennainen osa uuden Hämeenlinnan ydintä, sen sielua. Melkein kuusi vuosikymmentä kestänyt ystävyyskaupunkisuhde Tverin kaupungin kanssa on Hämeenlinnalle arvokas asia, jota halutaan vahvasti vaalia. Meille onkin kunnia, että saimme suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin juuri tänne, Hämeen sydämeen. Haluamme olla luottamuksen arvoisia ja omalta osaltamme luoda foorumille onnistuneet puitteet.

Hämeenlinnan kaupungin puolesta esitän tervehdykseni kulttuurifoorumin osanottajille ja järjestäjätahoille ja toivotan teille antoisia yhdessäolon päiviä. Toivottavasti viihdytte täällä Hämeen sydämessä ja tulette toistekin. Olette aina lämpimästi tervetulleita.

Tapani Hellstén
Kaupunginjohtaja