Vuoden 2005 hankkeet
Vologdan kulttuurifoorumiin oli luoteisvenäläisten kulttuuritoimijoiden vuoro
tehdä hanke-ehdotuksia.
Elokuuhun 2005 mennessä saapui yhteensä 155 mielenkiintoista yhteistyötarjousta,
jotka kattoivat kulttuurikentän laidasta laitaan. Vologdan kulttuurifoorumin aikana ideoitiin lisäksi
3 täysin uutta hanketta. Yksi tai useampi suomalainen yhteistyökumppani löydettiin
kaiken kaikkiaan 101 hanke-ehdotukselle.
Vologdassa syyskuussa 2005 järjestetyssä Kuudennessa suomalais-venäläisessä
kulttuurifoorumissa neuvoteltiin 76 eri hankkeesta.
Ne yhteistyökumppanit, jotka eivät osallistuneet foorumiin, vievät hanketta eteenpäin muuten.
Kulttuurifoorumi tarjoaa myös areenan yhteistyöhankkeiden toteuttamiseen.
Kuudennen suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin
yhteydessä Oulun läänin taidetoimikunta avasi Vologdan alueen tieteellisessä kirjastossa
Suomi-senämän ja raahelaiset taiteilijat
Raija Korppila ja Juha Laakso juhlivat näyttelynsä avajaisia. Vologdan kulttuurifoorumissa sai
myös jatkoa tiivis yhteistyö, mitä on tehty
Suomen ja Venäjän yhteisen sotahistorian parissa. Osana Vologdan alueen museon näyttelyä
"Sotavankeuden tragedia" avautui Suomesta Vologdaan
lahjoitettu näyttely "Sotavangit Kokkolassa -Leo Berkovitsin kuvia".
Vuoden 2005 hankkeet on ryhmitelty www-sivuille aloittain. Hankkeet, joissa
yhdistyvät taiteiden ja kulttuurin eri alat,
on sijoitettu poikkitaiteellisten
hankkeiden -ryhmään. Venäläisten
hanke-ehdotuksia, suomalaisten vastauksia ja Vologdan kulttuurifoorumin tuloksia pääsee tarkastelemaan
alla olevien linkkien kautta.
Mikäli teillä on täyttämättä tuloslomake, löydätte sen alla olevasta linkistä
Suomalaisen partnerin
tuloslomake>>>
Mikäli vielä kiinnostuitte jostain venäläisestä tahosta, olkaa yhteydessä projektisihteeriin.
Toivotamme menestystä kaikille vireillä oleville hankkeille!
Linkit hankkeisiin:
|