Olet täällä

Hanke-ehdotus Hankevastaukset Neuvotteluiden tulokset

MORDVAN TASAVALLAN BOLSHEBEREZNIKOVSKY PIIRIN KULTTUURI- JA VAPAA-AJANKESKUS

Hallinnollinen alue/alueet:
Mordvan tasavalta
149/2021
Etsimme uusia yhteistyökumppaneita
Juhlan kansanperinne
Kansallinen kansanperinteen juhla "Velen či" (Kylän päivä).
Vuosittain Parakinon kylässä pidetään "Velen či" juhla (Kylän päivä) Pyhän Kolminaisuuden juhlan alla. Konserttiohjelma, johon osallistuvat paikallisen ja vieraan alueen taideharrastelijoita, pidetään kylätalossa. Ulkona pidetään koristepainotteisen luomistyön näyttelyt, sekä kansallisruokalajien ja -juomien gastronomiset näyttelyt. Siellä pidetään myös parhaan leivonnaisen ja pihan kilpailut. Lapsille on puuhakenttä nimeltä "Iloiset startit". Juhlien lopussa vieraille tarjotaan kalakeittoa ja "Veisen jarcamo" -seljankaa. Juhlissa on vieraita, kaikkein eniten Parakinon paikallisia asukkaita maan kaikilta alueilta. Vuosittain juhlissa käy yli 500 ihmistä. Projekti tähtää kansallisperinteiden ja omalaatuisen kulttuurin uudestisyntymiseen. Hankkeen päämääränä on valistaa oman ja toisen kansan perinteistä, tavoista ja väestöstä musiikin kautta. Työpajaan, näyttelyyn ja näyttöön osallistuvat oletettavasti molemmat osapuolet.
Suomalaiset luovat esintyjäryhmät.
Vastaa hanke-ehdotukseen Täytä neuvottelujen tuloslomake